Ensimmäiset fiilikset Uudesta-Seelannista osa 1.

Noniin, nyt ollaan sitten täällä pallon toisella puoliskolla! Lennot menivät yllättävän kivuttomasti, vaikka pelotti se 16,5 tunnin lentomatka. Nukuin siitä vähän yli puolet, mutta heräsin aina sopivasti juuri ennen ruokailuja.

Saavuin Aucklandiin n. klo 4.30 aamulla, ja väsyneenä yritin täytellä maahantulokorttia. Lentokoneeseen ottamistani eväistä oli jäänyt jäljelle salmiakkia ja pähkinöitä, enkä raaskinut heittää niitä pois, vaan päätin tullata ne yhdessä reseptilääkkeiden kanssa. Passintarkastuksessa minulta kysyttiin mitä olin ottanut mukaani, ja kerroin ruoista. He kirjoittivat lappuun ihme numeroita ja kaiken maailman kumihanskat vilisivät jo silmissäni.

Seuraavassa pisteessä maahantulokorttiini tekemät merkinnät tarkastettiin ja minut ohjeistettiin viemään laukkuni röntgeniin ja siitä tullin pisteelle. Tullin pisteelle päästyäni kohtelias maorimies kysyi millaisia lääkkeitä oikein toin mukanani, ja tähän vastattuani hän naurahti ja totesi että “get out of here, it’s all good”. Tullin jälkeen menin saapuvien lentojen aulaan, jossa minua oli vastassa kuljettaja nimikyltin kanssa. Tunsin oloni niin tärkeäksi.

Kuljettaja ajoi minut lentokentältä Westmere nimiselle asuinalueelle, jossa home stay familyni asui. Matka kesti vajaan puoli tuntia. Sydämeni tykytti koko tuon matkan, sillä vasemmanpuoleinen liikenne oli lievästi sanottuna kaaoksen oloista. Perille selvittyäni, perheen äiti tuli avaamaan minulle oven ja esitteli minulle huoneeni. Siisti ja mukavan kokoinen huone, jossa oli melko viileää. Kannoimme huoneeseen patterin ja lisäpeiton ja sitten pääsin vihdoin suihkuun. Hyvänen aika että olin kuin brand new person suihkun jälkeen. Joimme aamukahvit, ja aloimme keskustelemaan koulutuspolitiikasta, verotuksesta ja Brexitistä, tiedättehän, ne perusaiheet joista keskustellaan heti uuden ihmisen tavattuaan…

DSC_0124

Home stay perheeseeni kuuluu äiti, hänen tyttärensä, miehensä sekä poika. Ja mikä parasta: heillä on kissa nimeltä Nico, ja he toimivat foster familynä löytökissanpennuille! ❤ Heidän talonsa on valtavan kokoinen, ja kunnon sokkelo. Olen eksynyt jo useaan otteeseen. Minua jännitti hieman etukäteen kuinka hyvin tulisin juttuun homestay familyn kanssa, sillä olen niin tottunut asumaan yksin. Toistaiseksi tämä vaikuttaa kuitenkin varsin mukavalle vaihtoehdolle, ja tulemme hyvin juttuun.

Kotikatu

Saapumispäivänäni perheen äiti lähti kanssani käymään kaupungilla, ja näytti minulle oikeat bussipysäkit ja reitit joita pitkin pääsisin kulkemaan kaupungin keskustaan ja yliopistolle. Tämä oli ihan huikean hieno juttu, ja sainkin saman päivän aikana hommattuani itselle AT Hop cardin (bussikortti), Skinnyn pre-paid puhelinliittymän, avattua pankkitilin ASB nimiseen pankkiin sekä vierailtua University of Aucklandin kampuksella ja noudin samalla myös ID -korttini. Varsin tehokas päivä siispä. Vielä pitäisi saada haettua opiskelija-alennus tuohon AT Hop cardiin, mutta muuten elämän perusjutut on nyt hyvällä mallilla.

36843933_1959645380721774_2180524084083818496_n

Yliopiston kampus on muuten aivan valtavan kokoinen. Tuntui vaikealta löytää perille oikeaan osoitteeseen, mutta ehkäpä siihen tottuu kunhan kampuksella on tarpeeksi pyörinyt. Auckland on muuten hauska kaupunki, sillä tämä on yhtä ylä- ja alamäkeä. Tasaista ei ole juurikaan. Mäki on enemmän kuin San Fransiscossa. Lisäksi suomalaiselle kaupunki on sinänsä hieman haastava, koska täällä ei noudateta ruutukaavaa, mutta eiköhän tähänkin kerkeä tottua puolen vuoden aikana!

  • Juuti

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s